Laulussa soitin on oma keho. Niinpä kyky aistia kehon eri tiloja on ensisijaisen tärkeä. Laulutunneilla tehdään usein rentoutumisharjoituksia. Myös lauluasentoa harjoitellaan. Siihen voidaan etsiä rentoutta ja sen linjauksia voidaan hioa sellaiseen suuntaan, että keho toimii kokonaisuudessaan optimaalisemmin. Ensisijaisen tärkeää on oppia tunnistamaan, jos jossain lauluinstrumentin osassa vallitsee niin voimakas jännitys, että äänen tuotto hankaloituu. Laulajalla on myös oltava kuva siitä, miltä rentous kehossa tuntuu. Rentous löytyy yleensä, kun kehon osat ovat lähellä tasapainoasemaansa.
Kirjassa Vocology: The Science and Practice of Voice Habilitation (Titze & Abbott, 2012) puhutaan ihmisääneen ja värähtelyyn liittyen paljon erilaisista tasapainoasemista. Ääntöelimistöstä näitä löytyy lähes joka mittakaavassa. Esimerkiksi hengittäminen on värähtelyä tasapainoaseman ympärillä. Siinä sisäänhengityksen jälkeen laajentunut rintaontelo pyrkii luonnollisesti palaamaan takaisin lepotilaansa. Samoin äännön jälkeen uloshengityslihasten rentouduttua rintaontelo pyrkii laajentumaan takaisin samaan lepotilaan. Haukoteltaessa kurkunpää laskeutuu alaspäin kauemmaksi tasapainoasemastaan. Äännön aikana äänihuulet värähtelevät tasapainoasemansa ympärillä. Myös artikulaatioelimistön osat kuten kieli, leuka, huulet ja pehmeä kitalaki omaavat oman tasapainoasemansa.(Titze & Abbott, 2012)
Mitä kauemmaksi tasapainoasemasta poistutaan, sitä enemmän joudutaan yleensä ponnistelemaan. Ponnistelun tunne puolestaan aiheuttaa helposti lihasjännitysten säteilyä kurkunpään alueelle. Tasapainoaseman ytimessä lihasten on helpoin rentoutua. On tärkeää tunnistaa tasapainoasema ja se kuinka paljon siitä voi laulaessa poiketa ilman, että haitallista lihasjännitystä pääsee syntymään. Tämä pätee oleellisesti sisäänhengityksessä. Sen yksi tärkeistä tehtävistä on palauttaa keho sellaiseen tilaan, jossa äännön aikana mahdollisesti syntyneet lihasjännitykset pääsevät purkautumaan. Näin vältetään jännitysten kertyminen lihaksistoon. Yhtenä hyvänä hengitysrentouden saavuttamisen apukeinona on opetella hengittämään ilmaa keuhkoihin sellainen määrä, jolla rintaontelo päätyy lähelle tasapainoasemaansa. Siinä tilassa keho ja varsinkin kurkku pääsevät parhaiten rentoutumaan. Usein kuitenkin laulettava ääni tai seuraava kokonainen fraasi hyötyvät suuremmasta keuhkotilavuudesta. Siksi sisäänhengityksen aikana voi olla tarpeellista poikkeuttaa rintaonteloa tasapainoasemastaan enemmänkin. Esimerkiksi pitkissä fraaseissa näin vältytään päätymästä tasapainoaseman vastakkaiseen äärilaitaan, jossa joudutaan suurella lihastyöllä tyhjentämään keuhkojen viimeiset ilman rippeet, jotta saataisiin fraasi kannateltua loppuun asti. Todettakoon, että sille on kuitenkin syynsä, että laulunopettajat varoittavat usein hengittämästä liikaa. Yllättävän pienelläkin ilmamäärällä tulee toimeen, kun tuki ja muut elementit ovat kohdallaan.
Äännön aikana tasapainoasemien merkitys korostuu entisestään. Sisäänhengityksen jälkeen keho on saatu rentoon tilaan. Äännön alkaessa on monen kehon osan pystyttävä liikkumaan äännön vaatimaan sijaintiin pois tasapainoasemastaan. Kielen on liikuttava vokaalin määräämään kohtaan suussa, leuan on tarvittaessa avauduttava enemmän, hengityslihaksiston aktiivisuudessa on tapahduttavat muutosta, äänihuulten on tultava lähemmäksi toisiaan ja ääntöväylän muodon on muututtava. Tämän kaiken on tapahduttava riittävän nopeasti, tarkasti ja rennosti. Jos jonkin ääntöelimistön osan toiminta häiriintyy, näkyy vaikutus heti muiden osien toiminnassa. Jos esimerkiksi kielen lihakset eivät pysty riittävän nopeasti tuottamaan oikeaa artikulaatioasetusta, jäykistyy helposti leukaa liikuttelevat lihakset yrittäessään korjata tilannetta. Leuasta taas kulkee lihassyitä suoraan ja välillisesti kieliluun kautta kurkunpäähän. Kun nämä jännittyvät liikaa, kurkunpään liikeradat estyvät. Jos esimerkiksi kurkunpään kilpirusto ei pääse kääntymään etureunastaan alaspäin, vaikeutuu sävelkorkeuden säätely. On helppo kuvitella, että kohtuullisen suuria ongelmia on luvassa, jos ääntöjen välissä kurkun alueen jännitykset eivät rentoudu vaan alkavat jokaisen äännön jälkeen kerääntymään. Lopputuloksena on väsynyt ja jumissa oleva ääni. Lihakset tekevät työtä toisiaan vastaan yrittäessään liikutella rustoja ja luita, jotka ovat vastavaikuttajalihasten toimesta poissa tasapainoasemastaan.
Muutamia yleisiä sudenkuoppia varottavaksi:
- Varo leuan lihasten jännittymistä äännön aikana.
- Varo jäykistämästä tukilihaksia tai muita lihaksia ennen äännön alkamista. Pyri siihen, että kaikki aktiivisuuden syntyminen äännössä käynnistyy samaan aikaan.
- Varo, että kieli ja leuka eivät ole yksikkö. Niiden on toimittava erillään ja tätä on syytä harjoittaa artikulaatioharjoituksilla. Leuan on voitava pysyä paikoillaan silloin, kun kieli liikkuu.
- Pidä huoli, että aktiivisuus pysyy aktiivisuutena eikä muutu ponnisteluksi.
Lähteet:
Titze, I. R., & Abbott, K. V. (2012). Vocology: The science and practice of voice habilitation. National Center for Voice and Speech.