Laulutekniikka
VERKKOKURSSI
Kirjautumissivulla voit kirjautua sivustolle sisään, luoda itsellesi käyttäjätunnukset tai tilata uuden salasanan vanhan tilalle.
Laulutekniikan peruskurssi
Tällä ensimäisellä tunnilla käymme läpi muutaman keskeisen periaatteen, jonka varaan melkeinpä koko laulutekniikan harjoitteleminen ja kehittyminen nojaavat. Tämä teoriapohja auttaa sinua löytämään sinulle itsellesi kuhunkin kehitysvaiheeseesi parhaat harjoitukset ja saamaan harjoittelusta mahdollisimman suuren hyödyn irti. TÄMÄ ON TODELLA TÄRKEÄÄ, koska olet tämän kurssin myötä aloittamassa laulutekniikan itsenäisen harjoittelun ilman opettajaa, joka kertoisi sinulle viikottain, mitä sinun tulisi treenata.
Tällä tunnilla käymme läpi hengitystekniikan roolia laulussa sekä muutamia hyviä harjoituksia sen kehittämiselle. Laulussa hengityselimistö tuottaa alkuenergian, joka on välttämätön raaka-aine laulu- ja puheäänen aikaansaamiseksi. Tämä alkuenergia on käytännössä keuhkoista ulosvirtaava ilma. Kun ilma virtaa keuhkoista ja äänihuulten välistä, se saa äänihuulet värähtelemään yhteen ja erikseen ja tuottamaan ääntä. Ääntö on käytännössä siis uloshengitystä, jonka aikana äänihuulet värähtelevät. Näin ollen on helppo ymmärtää, miksi hengittäminen on keskeisessä roolissa laulussa ja minkä takia sitä myös usein laulun yhteydessä harjoitellaan.
Tällä tunnilla pyrimme syventämään tehokkaan harjoittelun periaatteita, joita tulikin jo ensimmäisellä tunnilla avattua. Tärkein, haastavin ja aikaa vievin vaihe laulutekniikan harjoittelussa on oikeanlaisen hienomotoriikan löytäminen hengityksen, tuen, äänihuulten asennon ja ääntöväylän muodon säätelyyn. Harjoittelun kannalta on tärkeää ymmärtää aistinvaraisen motoriikan oppimisen perusperiaatteita. Näin harjoittelua saa huomattavasti tehostettua.
Tällä tunnilla perehdymme siihen, mitä tarkoittaa laulajan tuki ja miten sitä voi harjoitella. Laulunopettajat puhuvat usein tuesta ja tukea pidetään hyvin tärkeänä toimivan ja terveellisen lauluäänentuoton kannalta. Näkemykset tuen tuottamisesta ja harjoittelemisesta kuitenkin poikkeavat koulukunnittain varsin paljonkin. Siitä ollaan jossain määrin samaa mieltä, että tuki liittyy hengityslihasten aktiivisuuteen äännön aikana. Hengityslihakset säätelevät äännössä keuhkojen painetta, mikä saattaa saada aikaan voimakkaitakin tuntemuksia keskivartalossa. Toiset painottavat tuntemusten aistimista vatsan alueella, toiset kylkien tai selän alueella. Itse ajattelen, että on parempi olla keskittymättä ja nojaamatta liikaa tietoisesti näihin tuntemuksiin, koska paineen säätely laulussa on liian monimutkainen tehtävä tietoisen mielen hallittavaksi.
Jaan äänensävyn tai soundin harjoitusmielessä kahteen äänen perusominaisuuteen: äänen paksuuteen ja tiiviyteen. Olen havainnut tämän jaottelun toimivan hyvin käytännön harjoittelussa. Fysiologiset ja akustiset tekijät äänensävyn muodostumisen taustalla ovat monimutkaiset. Niitä ei kuitenkaan käytännön harjoittelussa ole välttämätöntä ymmärtää, koska kehityksen kannalta teoriaa tärkeämpää on tehokkaat harjoitustoistot. Äänen perusominaisuuksien tarkokoituksena on toimia apuvälineenä juuri käytännön harjoittelussa. Ne auttavat sinua kehittämään soundinmuuntelukykyä. Kyky laulaa välillä hieman lämpimämmällä ja välillä taas hieman ohuemmalla soundilla sekä muunnella sitä, kuinka metalliselta ääni kuulostaa on erittäin hyödyllinen taito. Kun opit muuntelemaan laulusoundiasi, pystyt laulamaan uskottavammin useampia muusiikintyylilajeja ja lisäksi tuoda laulamiseesi mielenkiintoista dynaamista vaihtelua. Äänen perusominaisuuksien avulla pystyt muuntamaan äänenväriäsi menettämättä kuitenkaan omaa luonnollista perussoundiasi.
Laulutekniikankehittymistä nopeuttaa huomattavasti se, että äänentuottoon osallistuvat lihakset ovat hyvässä kunnossa. Jos lihakset ovat huonossa kunnossa, voi tiettyjen asioiden oppiminen olla todella hankalaa. Me kaikki olemme yksilöitä ja se, miten lihaksistomme reagoi ärsykkeeseen vaihtelee treenaajien välillä. Kaikki eivät välttämättä tarvitse juurikaan erillistä lihasharjoittelua vaan perus lauluharjoittelun tuottama ärsyke lihaksille riittää kehittämään voimantuottoa riittävästi. Toisille taas erillinen laululihasten jumppa on ensisijaisen tärkeää. Ääneentuottoon osallistuvat lihakset, joiden voimantuottoa kannattaa ainakin treenata, ovat hengityslihakset (sekä ulos- että sisäänhengityslihakset) ja kurkunpään lihaksisto.
Julkinen materiaali
Hengitystekniikka laulussa
Hengitystekniikka on monien laulunopettajien yksi tärkeimpänä pitämistä laulutekniikan osa-alueista, mutta miksi?
Perusteluja tutkimuksista:
Sisäänhengityksessä pallean laskeutuessa alaspäin laskeutuu myös henkitorvi kohdistaen kurkunpäähän alaspäin suuntautuvaa vetoa (Macklin 1925). Tällä on teoriassa positiivinen vaikutus ääneen.
Keuhkotilavuus vaikuttaa äänihuulisulkuun äännön aikana tyypillisesti siten, että mitä suurempi keuhkotilavuus on, sitä etäämmällä äänihuulet ovat toisistaan äännön aikana (Iwarsson ym. 1998). Hengitys vaikuttaa siis äänen laatuun.
Keuhkotilavuus vaikuttaa kurkunpään korkeuteen äännön aikana (Iwarsson & Sundberg 1998). Hengitys vaikuttaa siis äänen sävyyn ja ääntöväylän akustiikkaan.
Keuhkotilavuuden kasvu ja pallean laskeutuminen saavat henkitorven laskun myötä mekaanisesti aikaan äänihuulten kiinnityskohtien lähentymisen ja näin ollen äänihuulikudoksen löystymisen ja muutoksen sävelkorkeudessa (Sundberg, Leanderson & von Euler 1988).
Hengitystapa vaikuttaa kehon asentoon ja näin ollen esimerkiksi kurkunpään korkeuteen (Iwarsson 2001).
Tyypillisiä laulupedagogiikan piiriin kuuluvia ajatuksia:
Sisäänhengitys valmistaa kehon ääntöä varten.
Sisäänhengitys rentouttaa ja avaa kurkkua.
Pallean laskeutuessa sisäänhengityksen aikana alaspäin, saadaan uloshengityksen kontrolliin käyttöön lihaksia, jotka ovat kauempana kurkunpäästä. Näin hyvä hengitystekniikka laulussa vähentää kurkunpäähän säteileviä lihasjännityksiä.
Pallean laskeutuminen laskee kurkunpäätä, mikä vaikuttaa äänen sävyyn ja käyttäytymiseen. Tämä on joskus toivottava asetus, mutta ei aina.
Jokaisen keho on yksilöllinen. Toisella saattaa toimia paremmin hieman erilainen hengitystapa kuin jollain toisella. Hyvänä lähtökohtana on ns. perushengitystekniikkaa, joka pyrkii hyödyntämään koko hengityselimistöä rennolla tavalla. Ajatuksena on, että hengitys on ääntöjen välissä tapahtuva rentoutus, joka pitää huolen siitä, että ylimääräistä jännitystä ei pääse kertymään kurkun alueelle.
Sisäänhengityksen aikana sisäänhengityslihakset aktivoituvat ja laajentavat rintaonteloa ja näin ollen keuhkojen tilavuutta. Sen seurauksena ilmaa alkaa virtaamaan keuhkoihin. Uloshengityksessä uloshengityslihakset aktivoituvat ja pienentävät keuhko-ontelon tilavuutta, jonka seurauksena ilmaa poistuu keuhkoista. Sekä sisään- että uloshengityksessä vaikuttaa myös keuhkoja ympäröivien rakenteiden elastisuus, jonka johdosta usein uloshengityksen alussa ei tarvita lihastyötä, koska laajentunut rintaontelo pyrkii automaattisesti palautumaan takaisin tasapainotilaansa.
Tärkeimmät sisäänhengityslihakset ovat pallea ja uloimmat kylkivälilihakset. Tärkeimmät uloshengityslihakset ovat vatsalihakset ja sisemmät kylkivälilihakset. Sisäänhengityksessä uloimmat kylkivälilihakset laajentavat keuhkoja vaakatasossa ja pallea alaspäin. Kylkivälilihakset sijaitsevat nimensä mukaisesti kylkiluiden välissä. Pallea kiinnittyy alimpiin kylkiluihin, selkärankaan ja selän puolelta niinkin alas kuin lantioon asti. Aktivoituessaan se painaa vatsaonteloa kasaan tehden tilaa keuhkoille.
Kokonaisvaltaisessa perushengityksessä pyritään siihen, että sisäänhengityksellä keuhko-ontelo laajenee sekä vaakatasossa että pystytasossa alaspäin. Vaakatason laajeneminen näkyy kylkien liikkumisena ja rintakehän leviämisenä. Alaspäin laajeneminen näkyy kevyenä vatsan, alaselän ja alakylkien ulospäin liikkumisena. Näistä vatsan ulospäin työntyminen on yleensä selkeimmin nähtävissä, mutta hengitys on tärkeä aistia myös selän puolella ja alakyljissä.
Tarkemman hengitysmekanismin ja hengityslihaksiston kuvauksen tarjoaa mm. Laukkanen ja Leino (1999), Titze (2000) ja Koistinen (2003).
LÄHTEET:
Iwarsson, J., 2001. Effects of inhalatory abdominal wall movement on vertical laryngeal position during phonation. Journal of Voice, 15(3), pp.384–394.
Iwarsson, J. & Sundberg, J., 1998. Effects of lung volume on vertical larynx position during phonation. Journal of Voice, 12(2), pp.159–165.
Iwarsson, J., Thomasson, M. & Sundberg, J., 1998. Effects of lung volume on the glottal voice source. Journal of voice : official journal of the Voice Foundation, 12(4), pp.424–33.
Koistinen, M., 2003. Tunne kehosi, vapauta äänesi: äänitimpurin käsikirja ; käytännönläheinen opas laulajille, kuorolaisille, kuoronjohtajille ja kaikille oman äänensä vapauttamisesta ja kehittämisestä kiinnostuneille, Sulasol.
Laukkanen, A.M. & Leino, T., 1999. Ihmeellinen ihmisääni: äänenkäytön ja puhetekniikan perusteet, arviointi, mittaaminen ja kehittäminen, Gaudeamus.
Macklin, C.C., 1925. X-ray studies on bronchial movements. American Journal of Anatomy, 35(2), pp.303–329.
Sundberg, J. and Leanderson, R. and von Euler, C., 1988. Activity relationship between diaphragm and cricothyroid muscles. STL-QPSR, 29(2-3), 83–91.
Titze, I.R., 2000. Principles of voice production, Iowa City: National Center for Voice and Speech.
Laulajan tuki
Tuki on laulunopetuksen piiriin kuuluva keskeinen käsite. Sillä on hieman vaihtelevia merkityksiä riippuen siitä kuka sen toimintaa opettaa. Ääntö on uloshengitystä, jonka aikana kurkunpäässä sijaitsevat äänihuulet värähtelevät ja tuottavat ääntä. Äänihuulivärähtelyn saa aikaan äänihuulten välistä virtaava uloshengitetty ilma. Ilmavirta syntyy, kun hengityslihakset pienentävät rintaontelon tilavuutta ja kasvattavat keuhkojen sisäistä painetta. Laulajan tuki on kytköksissä juuri näiden lihasten toimintaan. Yleensä tukikäsitteellä viitataan äännön aikaisen keuhkojen paineen ja sen synnyttämän ilmavirran säätelyyn hengityslihaksistolla. Paine ja ilmavirta ovat merkittävässä roolissa laulussa. Ne vaikuttavat mm. siihen kuinka suurta värähdysliikettä äänihuulet tekevät ja näin ollen syntyvän äänen voimakkuuteen, sävelkorkeuteen ja sävyyn.
Ajattelen tuen toimivan parhaiten silloin, kun uloshengityslihakset ja sisäänhengityslihakset säätelevät keuhkojen painetta yhteistyössä. Uloshengityslihakset työntävät ilmaa pois keuhkoista ja sisäänhengityslihakset jarruttavat niiden tuottamaa liikettä varmistaen, että systeemi pysyy tasapainossa. Ajattele tilanne, jossa työnnät seinää, joka työntösi vaikutuksesta yllättäen kaatuu. Jos olet työntänyt hyvin voimakkaasti, todennäköisesti kaadut seinän mukana. Laulussa ääntöväylä ja äänirako (äänihuulten välinen alue) vastustavat ilmamassan liikettä. Vastus muuttuu eri vokaalien, konsonanttien ja äänenlaatujen mukaan. Sisäänhengityslihasten ja uloshengityslihasten yhteistyö auttaa pitämään ilmavirran vakaana silloinkin kun väylän tuottama vastus muuttuu yllättäen. Vertaa ajatukseen siitä, että työnnät seinää, mutta tiedät sen kaatuvan yllättäen. Tällöin osa lihaksista pyrkii pitämään kehoasi paikoillaan ikään kuin tukien asentoasi työnnön aikana. Sisäänhengityslihasten tehtävä on ääntä tuettaessa hyvin samankaltainen.
Laulussa tarvitaan joskus enemmän tukea ja joskus taas tullaan toimeen pienemmällä tuella. Yleensä silloin, kun käytetään suurempia paineita äänen tuotossa, tarvitaan myös suurempia määriä tukea. Tällaisia tilanteita ovat mm. voimakas ja korkea laulu. Laulajan ei kannata pitää tukityötä jatkuvasti maksimissaan, koska hengityslihakset rasittuvat ja väsymys sekä kova työskentely alkavat helposti säteilemään jännitystä kurkun alueen lihaksiin. Ylitukeminen on yksi yleisimmistä tukeen liittyvistä virheistä. Osana hyvää tukitekniikka on oman kehon tuntemus ja kyky tiedostaa millaiset äänet tarvitsevat suurempaa lihasaktiivisuutta ja milloin taas pärjätään vähemmällä. Tällainen taito tulee vain harjoittelun tuloksena.
Esimerkkejä erilaisista laulajan tuki -menetelmistä:
Kokeile erilaisia laulajan tukimenetelmiä ja pyri havainnoimaan, miten keskivartalon lihastyö vaikuttaa ääneen. Tarkoitus on, että havaitset, miltä tuntuu kun äännön energia syntyy hengityslihaksiston toimesta eikä kurkun aktivoitumisen seurauksena. Kaksi ensimmäistä tukimenetelmää ovat eräänlaisia ääriesimerkkejä, joista kummastakaan ei välttämättä kannata ottaa suoraan lopullista menetelmää itselleen. Niiden kokeilu voi kuitenkin avata uudenlaisia lihasaistimuksia. Neljäs menetelmä on suositun laulumetodin opettama äänen tukemisen tapa. Siinä on eritelty hyvinkin tarkasti eri lihasten toiminta. On hyvä muistaa, että erilaisilla lihasten aktivoimisstrategioilla voidaan päästä samaan lopputulokseen, jossa merkityksellisiä ovat paine ja ilmavirtaus. Ei siis ole välttämättä yhtä oikeaa tapaa tukea. Liian voimakas lihastyö keskivartalossa saattaa vaikuttaa kurkunpään lihaksiin aiheuttaen niihin jännitystä. Tukimäärän täytyy olla aina jollain tavalla suhteutettu ääntötehtävään.
Perinteinen ”vatsa ulos -tuki”.
Tuotetaan lyhyehkö A-vokaali samalla työntäen vatsaa kevyesti ja elastisesti ulospäin. Työntö tulee mitoittaa laulettavan äänen kanssa sopivaan suhteeseen. Vatsan ei välttämättä tarvitse juurikaan liikkua ulospäin vaan työnnön seurauksena rintaontelon tilavuus pienenee ja ilmaa poistuu keuhkoista. Työntö tulee ajoittaa alkamaan äännön kanssa samanaikaisesti.
Perinteinen “vatsa sisään -tuki”
Vedetään vatsaa sisään samalla kun tuotetaan lyhyehkö ääntö vokaalilla /A/. Tähän liittyy usein myös rintaontelon laajentuneen tilan säilyttäminen. Mitoita tässäkin vatsan liike laulettavan äänen kanssa sopivaan suhteeseen ja alkamaan äännön kanssa samanaikaisesti.
Vatsan, kylkien ja alaselän sisäänvetäytymisen vastustaminen
Nyt ajatus on siinä, että pyritään vastustamaan kylkien ja vatsan sisään vetäytymistä äännön aikana. Voit vaikka laittaa kädet alas kylkiin (kylkiluiden alapuolelle, vatsan sivuille) ja yrittää työntää niitä samalla kun äännät vokaalin /A/. Ajatus juontaa juurensa todennäköisesti siitä, että näin tukemalla pyritään säilyttämään pallealihaksen aktiivisuus ja madaltunut tila.
CVT-tuki (kenties yksinkertaistetusti, mutta niin kuin CVT-kirjassa kuvattu)
Pyritään estämään pallean rentoutumista ja ilman karkaamista. Äännön aikana: vyötärön lihakset ja vatsa solar plexuksen kohdalta ulos, vatsa navan ympäriltä pikkuhiljaa sisään päin, selän lihakset jännitettynä, lantiota vedetään saman aikaisesti eteen ja taakse. Äännön aikana pyritään pitämään vatsa koko ajan pienessä liikkeessä sekä välttämään kehon lukkiintumista. Tarkempi kuvaus kyseisestä tavasta tukea on luettavissa Complete Vocal Instituten kotisivuilta.
Laulajan asento
Kun laulaja esiintyy, joutuu hän usein esityksen luonteesta riippuen olemaan liikkeessä sekä erilaisissa asennoissa. Laulutekniikan ja äänen pitää toimia lauluasennosta riippumatta. Optimaalisen lauluasennon tunteminen on kuitenkin suureksi avuksi sille, että kehon saa rentoutumaan ja instrumentin toimimaan tehokkaasti. Käytännössä asento, rentous ja hengitys ovat erittäin voimakkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. Laulamiseen liittyen melkein kaikessa on tärkeää, että toiminta lähtee rennosta tilasta. Siksi etenkin harjoiteltaessa kannattaa huolehtia siitä, että lauluasento on rentouden kannalta edullinen.
Hyvässä lauluasennossa kehon osat lepäävät tasapainoasemassaan. Tämän aiheen yhteydessä kannattaa lukea myös kirjoitukseni rentoudesta ja tasapainoasemista. Se löytyy täältä. Optimaalinen lauluasento on yksilöllinen. Se on myös eri asia kuin hyvä ryhti. Oikealla tavalla ryhdikäs asento on edullinen laulussa, mutta ryhtiä ei saa etsiä ponnistelemalla. Se pitää löytää rentouden kautta. Kehon ja lihaksiston hyvä yleiskunto yleensä ryhdistävät asentoa ja korjaavat kehon linjauksia ilman, että joutuu tietoisesti vääntäytymään johonkin ideaaliasentoon. Ei ole siis hyvä idea lukea oppikirjasta, mikä on hyvä asento ja jännityksen kautta pakottaa keho siihen. Oman kehon perusryhtiä kannattaa korjata laulun ulkopuolella erilaisin lihaskuntoharjoittein ja lauluun liittyvää asentoa taas etsiä sopivaksi oman sen hetkisen kehonsa kanssa.
Tietyt ohjenuorat toimivat asennon etsinnässä tien näyttäjinä. Kehon pystylinjaukseen vaikuttavat nivelet voidaan esimerkiksi hakea sellaiseen asentoon, että niihin kytkeytyvät lihakset pääsevät mahdollisimman rennoiksi. Tilanteen ollessa epäedullinen, vastavaikuttajalihaspari on epätasapainossa. Toinen lihaksista on jännittynyt samalla kun toinen on venyneessä tilassa. Esimerkiksi kehon etupuolen lihakset voivat vetää lantiota liiallisesti eteenpäin samalla kun selkäpuolen lihakset venyvät. Vääristynyt lantion asento saa taas helposti aikaan sen, että selkärankan asento muuttuu. Sen seurauksena myös kaulan, niskan ja pään asento muuttuu. Joihinkin lihaksiin syntyy lihasjännitystä ja niiden vastavaikuttajalihakset päätyvät passiivisiksi ja toimintakyvyttömiksi. Ihmiskehossa käytännössä siis asentoon ja rentouteen liittyen kaikki vaikuttavat enemmän tai vähemmän kaikkeen. Hyvää lauluasentoa harjoiteltaessa ja etsittäessä kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:
- Paino jakautuu tasaisesti molemmille jaloille ja suurin piirtein tasaisesti jalkapohjan alueelle.
- Polvet eivät ole takalukossa eivätkä myöskään liiaksi koukussa.
- Lantio on rennossa asemassa eikä liiaksi kääntyneenä eteen tai taaksepäin.
- Selkärankassa ja sen asentoa säätävissä lihaksissa ei tunnu jännitystä.
- Hartiat ovat rennossa asemassa eivätkä liiaksi edessä, takana tai korvissa.
- Kaulan ja niskan alueen lihaksissa ei tunnu jännitystä.
- Pää ei ole turhan edessä, takana, etukenossa tai takakenossa.
Artikulaatio
Artikulaatioelimistö vastaa siitä, että vokaalit ja konsonantit kuulostavat sellaiselta kuin ne ihmiskorvaan puheessa ja laulussa kuulostavat. Äänihuulivärähtelyn synnyttämä ääni ei itsessään edusta mitään tiettyä vokaalia (paitsi ns. neutraalia vokaalia). Se saa kullekkin vokaalille ominaisen sävynsä vasta ääntöväylässä resonanssi-ilmiön vaikutuksesta. Siihen, mikä vokaalisävy resonanssin vaikutuksesta syntyy, vaikuttaa kielen, leuan ja huulten asento. Esimerkiksi suomen kielen vokaalissa /a/ on kieli kohtuullisen alhaalla ja takana suun ollessa varsin avoimena. Kun huulet tuodaan hieman suppuun ja kieltä nostetaan ylöspäin, muuttuu sävy vokaalin /u/ suuntaan. Kieli, huulet ja leuka vaikuttavat siis asennollaan ääntöväylän muotoon, sen akustisiin ominaisuuksiin ja näin ollen siihen, mikä vokaali äännössä syntyy.
Kielen, leuan ja huulten on pystyttävä laulussa liikkumaan ketterästi asennosta toiseen. Jos niitä liikuttavat lihakset eivät toimi kunnolla, joutuu laulaja tekemään ylimääräistä työtä saavuttaakseen vaadittavat artikulaatioasetukset. Ylimääräisestä työstä ja ponnistelusta seuraa hallitsematonta lihasjännitystä, mikä vaikeuttaa ääntöä huomattavasti ja tekee siitä puristeisen kuuloista. Kielen, leuan ja huulten toimintaa voidaan parantaa erilaisten harjoitusten avulla. Harjoituksilla niiden liikkeisiin saadaan nopeutta ja tarkkuutta. Oikeanlaisella harjoittelulla jumissa olevat lihakset alkavat rentoutumaan ja heikot lihakset vahvistumaan.
Eri vokaalit omaavat hieman erilaisia akustisia ominaisuuksia, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisella vokaalilla on omat rajoitteensa ja vahvuutensa. Tämä johtuu siitä, että resonanssi vaikuttaa vokaalien muodostumisen lisäksi myös muihin ääntöön liittyviin asioihin kuten esimerkiksi äänihuulivärähtelyyn. Äännön tehoa voidaankin laulussa usein lisätä muokkaamalla vokaalia hieman erisävyiseksi. Muokkaamisesta voi olla apua esimerkiksi korkeita säveliä laulettaessa.
Vokaalien ja niiden eri vivahteiden ääntäminen vaatii tarkkaa asetusten hallintaa. Asetusten harjoittelussa on tärkeää hyödyntää sekä tunto että kuuloaistia. Tuntoaistin avulla hahmotetaan kielen, leuan ja huulten asentoa. Kuuloaistin avulla havainnoidaan syntyvää vokaalisävyä. Opittu asia sisäistetään näin ollen kahta eri oppimiskanavaa käyttäen, jolloin oppiminen tehostuu.
Lauluäänen toimintamekanismi pähkinän kuoressa
Ääntöelimistö voidaan jaotella karkeasti kolmeen päätekijään. Energialähteenä toimivat keuhkot ja hengityslihaksisto. Ne synnyttävät ilmavirran (uloshengitys), joka virtaa henkitorvea pitkin ja kurkunpäässä sijaisevien äänihuulten välistä. Ilmavirran vaikutuksesta äänihuulet alkavat värähdellä vastakkain ja synnyttävät ns. alkuäänen. Syntynyt ääni etenee resonaattorina toimivaan ääntöväylään (ks. kuva lauluäänen toimintamekanismista) ja muokkautuu siellä suusta ulostulevaksi ääneksi. Myös resonaattori vaikuttaa äänihuulivärähtelyyn ja sen laatuun. Systeemissä energia virtaa siis käytännössä kahteen suuntaan.
Katso alapuolelta video siitä, miltä äänihuulivärähtely näyttää. Huomaa, että vaikka äänihuulet näyttävät videolla kohtuullisen isoilta, todellisuudessa ne ovat vain noin yhden senttimertin pituiset ja venyvät sävlekorkeuden noustessa ja vastaavasti lyhenevät sävelkorkeuden laskiessa. Käytännössä se valtava ääni, joka ihmisestä parhaimmillaan ja pahimmillaan lähtee, on peräisin näistä kahdesta pienestä värähtelevästä kudospoimusta, joiden ytimessä on lihas (äänihuulilihas) ja päällimmäisenä kerroksena erittäin elastinen limakalvo.
Voiko jokainen oppia laulamaan?
Tähän ikuisuuskysymykseen törmää toistuvasti internetissä laulumetodien ja muiden lauluopetusta tarjoavien tahojen kotisivuilla. Kysymyksen sisältämä epämämääräisyys ja sen liian yksinkertaistetut vastaukset antavat helposti laulamisesta kiinnostuneelle henkilölle väärän kuvan lauluäänen kehittämisestä. Olemme jokainen ihminen niin ajatuksiltamme kuin fysiologisilta rakenteiltamme erilaisia. Siihen, kuinka suuria yksilöiden väliset erot ovat, vaikuttaa, millä mittakaavalla asiaa tarkastellaan. Terveiltä yksilöiltä löytyvät periaatteessa kaikki samat äänen muodostukseen osallistuvat lihakset, rustot, limakalvot ja muut ääntöelimistön osat. Sen perusteella voisi olla houkutus tehdä johtopäätös, että kaikki voivat yhtälailla oppia laulamaan.
Lauluäänen syntymekanismi on hyvin monimutkainen ja siinä roolin omaavat useat äärimmäisen pienet osatekijät. Tästä esimerkkinä on äänihuulten pintakerroksen limakalvo. Sen paksuus ja elastisuus vaikuttavat molemmat siihen, kuinka pienellä paineella äänihuulet alkavat värähdellä eli toisin sanoen ääntämisen helppouteen (Titze, 1988). Limakalvon paksuus ja elastisuus vaihtelevat yksilöiden välillä eikä niitä harjoittelun avulla pysty kehittää. Sama pätee ääntöväylässä vallitseviin mittasuhteisiin. Niitä pystyy kyllä lihaksiston avulla muuttamaan, mutta toisen voi olla hyvin hankala saavuttaa sellaista asetusta, joka jollekin toiselle on hyvinkin luontainen.
Kaikki eivät siis ole jo pelkästään geneettisten lähtökohtiensa osalta samalla lähtöviivalla lauluäänensä kehittämisen kanssa. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö jokainen voisi oppia laulamaan. Laulutaito on käsitteenä hyvin epämääräinen, mikä tekee lausahduksesta ”jokainen voi oppia laulamaan” turvallisen mainoslauseen laulunopetusta tarjoavien tahojen kotisivuille. Antaako lausahdus kuitenkin väärän kuvan laulun opiskelusta? Ongelmana on ainakin se, että lukijalle jää vastuu luoda tarkempi merkitys lauseen sisällölle. Hän saattaa saada kuvan, että jokainen voi kehittyä jossain määrin laulamisessa. Toisaalta hän voi yhtä hyvin ymmärtää lauseen siten, että riittävällä harjoittelulla jokainen oppii tuottamaan samat täyteläiset ja soivat yläsävelet kuin Placido Domingo. Siihen, miten hän informaation tulkitsee, vaikuttavat muun muassa hänen omat laulamiseen liittyvät tavoitteensa.
Positiivinen ennakkoasenne on hyvä asia. Laulunopiskelussa se voi jo itsessään edesauttaa oppimista. Laulunopiskelijalla tulisi olla kuitenkin realistinen kuva siitä, minkälaiset asiat vaikuttavat lauluäänen kehittymiseen. Jos harjoittelulla saavutettu kehitys ei vastaa ennakko-odotuksia, saattaa oppilas kokea, että hänessä on jotain vialla tai, että hän on erityisen lahjaton. Vastattaessa siis kysymykseen, voiko jokainen oppia laulamaan, tulisi käyttää varovaisuutta. Yksiselitteistä vastausta tulisi välttää tai ainakin sen yhteyteen voisi olla vastuullista lisätä tarkempi selvitys siitä, mitä tarkoitetaan. Muuten voi olla vaarana, että laulun opiskelusta kiinnostuneelle henkilölle annettaan tahattomasti katteettomia lupauksia.
Jokaisella on yksilöllinen keho ja mieli. Voimme opetella käyttämään paremmin sitä instrumenttia, joka meillä on käytössämme. Laulaja ei voi ostaa uusia parempia soittimen osia kuten useimmat soittajat. Oman instrumenttimme soittotekniikkaa on kuitenkin mahdollista kehittää. Joskus suuria tuloksia syntyy hämmentävän nopeasti, joskus taas edistyminen voi viedä enemmän aikaa. Laulutekniikkaa harjoiteltaessa pyritään parantamaan lihasten, aivojen ja hermoston yhteistyötä, vahvistamaan tiettyjä lihaksia ja oppimaan erilaisia asentoja niin koko kehoon kuin pienemmälläkin mittakaavalla ääntöväylään ja kurkunpäähän. Harjoittelu on ainoa tapa saada selville, mihin sinun instrumenttisi pystyy. Harjoittele siis avoimin mielin ja positiivisin odotuksin. Tiedosta kuitenkin, että olet yksilö ja kehityt omalla vauhdillasi ja tavallasi. Laulunopettajissa ja heidän opetusmenetelmissään on paljon eroja. Joskus toisen opettajan opetustapa saattaa olla tietylle yksilölle sopivampi kuin jonkun toisen. Oppilaan kannattaa siis rohkeasti kokeilla eri laulunopettajia sen sijaan, että jäisi vuosiksi uskollisesti yhden gurun oppiin.
Lähteet:
Titze, I. R. (1988, April). The physics of small-amplitude oscillation of the vocal folds. The Journal of the Acoustical Society of America.
Rentous laulussa
Laulussa soitin on oma keho. Niinpä kyky aistia kehon eri tiloja on ensisijaisen tärkeä. Laulutunneilla tehdään usein rentoutumisharjoituksia. Myös lauluasentoa harjoitellaan. Siihen voidaan etsiä rentoutta ja sen linjauksia voidaan hioa sellaiseen suuntaan, että keho toimii kokonaisuudessaan optimaalisemmin. Ensisijaisen tärkeää on oppia tunnistamaan, jos jossain lauluinstrumentin osassa vallitsee niin voimakas jännitys, että äänen tuotto hankaloituu. Laulajalla on myös oltava kuva siitä, miltä rentous kehossa tuntuu. Rentous löytyy yleensä, kun kehon osat ovat lähellä tasapainoasemaansa.
Kirjassa Vocology: The Science and Practice of Voice Habilitation (Titze & Abbott, 2012) puhutaan ihmisääneen ja värähtelyyn liittyen paljon erilaisista tasapainoasemista. Ääntöelimistöstä näitä löytyy lähes joka mittakaavassa. Esimerkiksi hengittäminen on värähtelyä tasapainoaseman ympärillä. Siinä sisäänhengityksen jälkeen laajentunut rintaontelo pyrkii luonnollisesti palaamaan takaisin lepotilaansa. Samoin äännön jälkeen uloshengityslihasten rentouduttua rintaontelo pyrkii laajentumaan takaisin samaan lepotilaan. Haukoteltaessa kurkunpää laskeutuu alaspäin kauemmaksi tasapainoasemastaan. Äännön aikana äänihuulet värähtelevät tasapainoasemansa ympärillä. Myös artikulaatioelimistön osat kuten kieli, leuka, huulet ja pehmeä kitalaki omaavat oman tasapainoasemansa.(Titze & Abbott, 2012)
Mitä kauemmaksi tasapainoasemasta poistutaan, sitä enemmän joudutaan yleensä ponnistelemaan. Ponnistelun tunne puolestaan aiheuttaa helposti lihasjännitysten säteilyä kurkunpään alueelle. Tasapainoaseman ytimessä lihasten on helpoin rentoutua. On tärkeää tunnistaa tasapainoasema ja se kuinka paljon siitä voi laulaessa poiketa ilman, että haitallista lihasjännitystä pääsee syntymään. Tämä pätee oleellisesti sisäänhengityksessä. Sen yksi tärkeistä tehtävistä on palauttaa keho sellaiseen tilaan, jossa äännön aikana mahdollisesti syntyneet lihasjännitykset pääsevät purkautumaan. Näin vältetään jännitysten kertyminen lihaksistoon. Yhtenä hyvänä hengitysrentouden saavuttamisen apukeinona on opetella hengittämään ilmaa keuhkoihin sellainen määrä, jolla rintaontelo päätyy lähelle tasapainoasemaansa. Siinä tilassa keho ja varsinkin kurkku pääsevät parhaiten rentoutumaan. Usein kuitenkin laulettava ääni tai seuraava kokonainen fraasi hyötyvät suuremmasta keuhkotilavuudesta. Siksi sisäänhengityksen aikana voi olla tarpeellista poikkeuttaa rintaonteloa tasapainoasemastaan enemmänkin. Esimerkiksi pitkissä fraaseissa näin vältytään päätymästä tasapainoaseman vastakkaiseen äärilaitaan, jossa joudutaan suurella lihastyöllä tyhjentämään keuhkojen viimeiset ilman rippeet, jotta saataisiin fraasi kannateltua loppuun asti. Todettakoon, että sille on kuitenkin syynsä, että laulunopettajat varoittavat usein hengittämästä liikaa. Yllättävän pienelläkin ilmamäärällä tulee toimeen, kun tuki ja muut elementit ovat kohdallaan.
Äännön aikana tasapainoasemien merkitys korostuu entisestään. Sisäänhengityksen jälkeen keho on saatu rentoon tilaan. Äännön alkaessa on monen kehon osan pystyttävä liikkumaan äännön vaatimaan sijaintiin pois tasapainoasemastaan. Kielen on liikuttava vokaalin määräämään kohtaan suussa, leuan on tarvittaessa avauduttava enemmän, hengityslihaksiston aktiivisuudessa on tapahduttavat muutosta, äänihuulten on tultava lähemmäksi toisiaan ja ääntöväylän muodon on muututtava. Tämän kaiken on tapahduttava riittävän nopeasti, tarkasti ja rennosti. Jos jonkin ääntöelimistön osan toiminta häiriintyy, näkyy vaikutus heti muiden osien toiminnassa. Jos esimerkiksi kielen lihakset eivät pysty riittävän nopeasti tuottamaan oikeaa artikulaatioasetusta, jäykistyy helposti leukaa liikuttelevat lihakset yrittäessään korjata tilannetta. Leuasta taas kulkee lihassyitä suoraan ja välillisesti kieliluun kautta kurkunpäähän. Kun nämä jännittyvät liikaa, kurkunpään liikeradat estyvät. Jos esimerkiksi kurkunpään kilpirusto ei pääse kääntymään etureunastaan alaspäin, vaikeutuu sävelkorkeuden säätely. On helppo kuvitella, että kohtuullisen suuria ongelmia on luvassa, jos ääntöjen välissä kurkun alueen jännitykset eivät rentoudu vaan alkavat jokaisen äännön jälkeen kerääntymään. Lopputuloksena on väsynyt ja jumissa oleva ääni. Lihakset tekevät työtä toisiaan vastaan yrittäessään liikutella rustoja ja luita, jotka ovat vastavaikuttajalihasten toimesta poissa tasapainoasemastaan.
Muutamia yleisiä sudenkuoppia varottavaksi:
- Varo leuan lihasten jännittymistä äännön aikana.
- Varo jäykistämästä tukilihaksia tai muita lihaksia ennen äännön alkamista. Pyri siihen, että kaikki aktiivisuuden syntyminen äännössä käynnistyy samaan aikaan.
- Varo, että kieli ja leuka eivät ole yksikkö. Niiden on toimittava erillään ja tätä on syytä harjoittaa artikulaatioharjoituksilla. Leuan on voitava pysyä paikoillaan silloin, kun kieli liikkuu.
- Pidä huoli, että aktiivisuus pysyy aktiivisuutena eikä muutu ponnisteluksi.
Lähteet:
Titze, I. R., & Abbott, K. V. (2012). Vocology: The science and practice of voice habilitation. National Center for Voice and Speech.